Hei ♡ Ihan alkuun täytyy sanoa, että ihania rakkaustarinoita teillä edelliseen postaukseen liittyen! Kertokaa lisää, näitä on ihana lukea!

Mutta tämän päivän postaukseen. Lupasin kertoa vähän omia kuulumisia täällä blogin puolella. Syksy on ollut aika kiireistä aikaa kaikilla osa-alueilla. Muutimme uuteen kotiin ja koulutehtävien parissa on vierähtänyt useampi tunti. Muutama viikko sitten kirjoittelin täällä blogissa kuinka etsin osa-aikatyötä opintojen rinnalle. Vaikka yrittäjänä toimiminen on ollut todella antoisaa ja opettanut paljon, kaipaan uusia haasteita, työkavereita ja työyhteisöä ympärille. Kaipaan myös todella paljon rytmiä päivään ja sitä fiilistä mitä hyvä työ tuo tullessaan. Uusia haasteita, uusia juttuja. Uusia unelmia ja uusia haasteita. Olen todella kiitollinen siitä, että saan toimia yrittäjänä ja tehdä työtä jota rakastan, mutta yksin puurtaminen päivittäin on jotain sellaista mihin haluan vähän vaihtelua. Haluan myös koko ajan kehittyä ja oppia uutta.

Ja arvatkaa mitä! Sain töitä! Laitoin kolme viikkoa sitten työhakemusta toivepaikkaan ja yllätyksekseni sain tuon työpaikan. Olen super onnellinen ja innoissani tuosta uudesta työstä. Voin kertoa, ettei pitkään aikaan työnteko ole maistunut näin hyvältä. Vaikka päivät ovat olleet pitkiä ovat nuo työpäivät menneet nopeasti. On ollut kiva myös päästä sisään “täysin uuteen” maailmaan. Tulen kertomaan tästä työstä enemmän kun sopimukset sun muut viralliset paperit ovat hoidettu pois alta. Ainakin tämä uusi työ on hyvin kytköksissä tulevaisuuden unelmien kanssa.

Ensi vuonna elämässäni tulee tapahtumaan paljon muutoksia, sen jo tiedän etukäteen. Näistä muutoksista tulen puhumaan enemmän kun on sen aika tai voin niistä puhua. Jotenkin vain kaipaan elämääni tällä hetkellä muutoksia ja vaihtelua tutun ja turvallisen arjen ympärille. Haluan myös kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Jotenkin tuntuu siltä, että muutama vuosi on mennyt täysin samoissa kuvioissa. Tosin mukavissa sellaisissa! Nyt on aika nostaa vipua ylös ja kohdata uudet unelmat ja haasteet. Palata ehkä myös jokseenkin vuoteen 2011. Siihen aikaan, jolloin tämä bloggaaminen alkoi. Niihin hyviin aikoihin 😉 Tosin huimasti kehittyneempänä 😀

Tulevaisuuteen mahtuu siis uudenlaista vanhaa ja uudenlaista uutta. Eikö kaikilla ollutkin hauskasti sanottu haha. Sen tiedän, että vuosi 2018 tulee olemaan “the year” kaikilla osa-alueilla.

Halusin tulla jakamaan tällaisen pienimuotoisen postauksen ennen tuota virallista postausta. Vähän kertoa teille, että missä mennään ja mitä kuuluu. Ja ainiin, minulle kuuluu todella hyvää! Arki on rullannut kivasti uuden työn ympärillä ja muiden haasteiden parissa. Sain juuri myös uudet viisi opintopistettä kasaan! Jee. Kaiken kaikkiaan elämä rullaa siis mukavasti. Olen onnellinen.

Kuvat: Mimi Jasmin

KOPIOI TYYLINI:

Takki samantyylinen täällä*, Neule samantyylinen täällä*, Farkut täällä*, Saappaat täällä*, Laukku samantyylinen täällä*

Ihanaa alkanutta viikkoa ♡