LIFESTYLE

TUNNELMAA KOTIIN 


Ihanaa! Joulukuu on täällä. Joulukuu on ehdottomasti yksi lempikuukauteni. Niin paljon kaikkea tapahtuu aina joulukuussa. Muutenkin rakastan joululauluja, joulupaketeiden paketoimista, kuumaa glögiä, kynttilöiden polttamista ja kaikkea sitä mitä jouluun liittyy. Tänään tulin vähän fiilistelemään joulukuuta tunnelmallisella kotipostauksella. Muutimme uuteen asuntoon muutama kuukausi sitten. Muuttaessamme meillä ei ollut yhtäkään huonekalua. Ainoastaan yksi pöytälamppu. Kaksi kuukautta onkin mennyt tätä kotia sisustaessa. Toisaalta oli ihana aloittaa sisustaminen täysin alusta ja valita mieleisiä huonekaluja ja sisustustavaroita.

Nyt tämä koti alkaa tuntua kodilta. Tavarat alkavat pikkuhiljaa olemaan paikoillaan ja huonekaluista puuttuu enää muutama tuoli ja televisiotaso. Rahaa on mennyt aika paljon tässä muutaman kuukauden sisään, mutta toisaalta huonekalut kestävät monta vuotta.

  • Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Gladen kanssa.

Olen monesti kirjoittanut täällä blogissa kuinka rakastan kynttilöitä. Olen itseasiassa kynttilöiden suurkuluttaja, sillä poltan monta kynttilää viikossa. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti kaikki valkoiset tuoksukynttilät. Pääsinkin testaamaan uusia Gladen kynttilöitä viikonloppuna. Samalla otin muutamia kuvia uudesta kodistamme. Kotipostausta onkin toivottu jo jonkun aikaa.

Kynttilät ovat hirveän tärkeitä itselleni. Aina kun olen todella stressaantunut laitan valot himmeälle kodissa ja laitan muutaman kynttilän palamaan. Koulutehtäviä kotona myös tehdessä vierelläni palaa useimmiten muutama kynttilä. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta jotenkin nuo kynttilät rauhoittavat ja pystyn keskittymään hyvin. Lukiessa illalla kirjaa sängyssä, laitan kokonaan valot pois huoneesta ja sytytän vierelleni muutaman kynttilän. Näin lukeminen on paljon mukavempaa ja saan paremmin unenpäästä kiinni.

Uusi meikkipöytä ja tuoli ♡ Seinällä roikkuu Ranskasta tuotu valkoinen unisieppari ja rakkaat balettitossut.

Iltalukemista ja kynttilöiden polttamista ♡ Vasemmalla puolella iso valkoinen tuoksukynttilä “Sheer Vanilla Blossom”, joka palaa yli 50 tuntia.

Gladen kynttilöistä omia suosikkejani ovat valkoiset ja punaiset tuoksukynttilät. Valkoiset kynttilät tuoksuvat täyteläiseltä vaniljalta ja punaiset “Spiced Apple”  nimiset tuoksukynttilät tuovat taasen joulun mieleen kanelin ja omenan tuoksullaan. Tällä hetkellä nuo valkoiset kynttilät ovatkin kovasti käytössä. Tyylikkäät lasiset sopivat täydellisesti meidän vaaleaan makuuhuoneeseen ja tuovat kivan lisän sisustamiseen.

Sisustamisessa suosin vaalean eri sävyjä ja erilaisia materiaaleja. Rakastan puun, marmorin ja lasin eri yhdistelmiä. Ruokailutila on meillä aikalailla pelkistetty,  mutta toisaalta rakastan juuri tuota pelkistettyä ilmettä. Ainoastaan seinältä puuttuu taulu. Kukat ja kynttilät eivät ole koskaan huono yhdistelmä ja ne tuovatkin kodikkuutta kotiin.

Glade Warm Winter Hug -tuoksukynttilä ♡

Itselleni on tärkeää, että kotona on mukava ja lämmin tunnelma. Tykkään pitää myös kodin siistinä ja rakastankin järjestämistä ja siivoamista. Koirat tuovat oman haasteensa, mutta onneksi nämä pikkuiset ovat niin helppohoitoisia.

Mikäli haluat tunnelmaa omaan kotiin ja päästä testaamaan näitä hyväntuoksuisia Gladen kynttilöitä kerro missä tilanteissa sinä polttelet kynttilöitä ♡ Jätä kommenttisi viimeistään 11.12.2017 mennessä ja olet mukana Glade tuotepaketin arvonnassa. Kilpailuun voi osallistua myös Instagramin puolella. Tarkemmat kilpailun säännöt voit lukea täältä.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ♡

Ps. Seuraavassa postauksessa kerronkin vähän kuulumisia. Huomenna on jännittävä päivä! Siitä lisää huomenna.

31 Comments

MAALAUS JA HYVIN HOIDETUT KÄDET


Itse pidän hyvää huolta käsistäni ja hoidan niitä muutaman kerran viikossa hyvillä tuotteilla. Käyn myös kerran kuukaudessa huoltamassa kynteni, jolloin kynsiteknikkoni tekee hieronnan käsilleni. Mielestäni on kaunista kun kynnet ja kädet ovat huolitellut. Käsistä näkee myös helposti, jos käsien hoitamisen on laiminlyönyt. Itselleni kädet ovat myös hyvin tärkeät, sillä vietän tietokonetta näpytellen kahdeksan tuntia päivässä. Soitan myös pianoa ja käytän käsiä taitoluistellessa ja tanssiessa. Kaikkien näiden lisäksi rakastan maalaamista kaiken!

 Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lemon Juice & Glycerinen kanssa.

Kuka teistä tunnistaa jo kaukaa Lemon Juice & Glycerinen käsivoiteen tuoksun? Lemon Juice & Glycerine on hoitanut suomalaisten käsiä jo yli 60 vuotta ja on edelleen suomalaisten suosikkikäsivoidemerkki. Itselleni tuo käsivoide on itselleni jo hyvin tuttu äidin ja mummin kylpyhuoneen kaapista. Nyt tuo Suomessa valmistettu klassikko on uudistunut ja pääsinkin sitä testaamaan. Käsivoiteen lisäksi samaiselta merkiltä löytyy jalkavoiteita ja saippuoita.

Lemon Juice & Glycerinen käsivoide on ihanasti tehokosteuttava. Itse rasvaan käteni aina ennen nukkumaan menoa ja treenien jälkeen. Aina jäältä tultaessa käteni ovat nimittäin todella kuivat ja oikein “huutavat” kosteutusta. Kannan käsilaukussani aina myös käsivoidetta, joten hyvien ominaisuuksien lisäksi pakkauksen tulee olla näppärä ja hyvä. Lemon Juice & Glycerinen tehokosteuttava käsivoide on hyvä erittäin kuiville käsille, jotka kaipaavat hyvää huolenpitoa. Tuote sisältää ihoa kosteuttavaa ja hoitavaa betaiinia ja glyseriiniä sekä vahvistavaa sheavoita ja E-vitamiinia. Käsivoide imeytyy nopeasti ja tämän vuoksi sopii myös hyvin käytettäväksi päiväsaikaan. Itselleni on hyvin tärkeää, että käsivoide imeytyy nopeasti. Olen joissakin asioissa aika kärsimätön, etenkin mitä tulee odotteluun.

Käsivoiteen lisäksi käytän käsille kerran viikossa käsikuorintaa. Hyvin usein unohdamme käsien hoidon kokonaan ja tämä tulee kostautumaan vanhempana. Lemon Juice & Glycerinen käsikuorinta kuorii kädet tehokkaasti luomuriisirakeilla ja täten poistaa kuolleet ihosolut käsien ihon pinnasta. Käsikuorinta sisältää ihoa pehmentävää glyseriiniä ja betaiinia. On hyvin tärkeää katsoa, ettei kuorintavoiteet sisällä muovirakeita. Mikrokokoiset muovihiukkaset ovat haaste jätevedenpuhdistamoille ja täten ongelma ympäristölle. LJ&G käsikuorinta ei sisällä lainkaan muovirakeita, joka on itselleni suuri plussa.

Urheilemisen lisäksi kerroin rakastavani maalaamista. Maalaaminen on aina ollut sellainen salainen harrastus. 16-vuotiaana Amerikassa ollessani kävin vuoden “Art Classia” eli taideluokkaa. Tuolloin tykästyin maalaamiseen yli kaiken ja jatkoinkin tuota harrastusta kotiin päästessäni. Harmikseni maalaaminen jäi sitten moneksi vuodeksi, kunnes vuosi sitten löysin tuon harrastuksen uudelleen.

Maalaamisessa pidän sen tuomasta “vapaudesta” ja luovuudesta. Tykkään tehdä maalauksia todella paljon akryyliväreillä, mutta myös vesiväreillä. Kun maalaan, unohdan kaiken hetkeksi ja keskityn vain siihen hetkeen. Samalla stressi unohtuu ja luovuus pääsee valloilleen. Tänään aamulla kaivoin jälleen pensselit ja vesivärit esille ja aloitin aamun rennolla otteella. Ehkä sitä uskaltaisi täälläkin joskus esitellä näitä maalauksia.

Sain järjestää teille myös kivan lukijakilpailun, jossa kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan kaksi Lemon Juice & Glycerinen tuotepakettia. Kerro minkä käsityötaidon haluaisit oppia ja lähetä vastauksesi kommenttiboksiin. Kilpailu päättyy 4.12 kello 12.00. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Tarkemmat arvonnan säännöt voit lukea täältä.

Seuraavaksi luvassa videota ja kuulumisia pitkästä aikaa 🙂

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ♡

39 Comments